
Suomen Kansanlähetys: Raamattuavain
Suomen Kansanlähetys
Luokat: Uskonto ja hengellisyys
Kuuntele viimeinen jakso:
Israelin kansa esimerkkinä seurakunnasta. (00:00)
Jumala teki liiton valitsemansa kansan kanssa ja johdatti tätä kansaa eri vaiheiden läpi. Jumala ilmestyi oman kansansa pariin ja antoi kansalle oman Sanansa. Jumalan kirkkaus ja voima sai myös tulla näkyväksi nimenomaan Israelin kansan parissa jonka Jumala oli valinnut omaisuuskansakseen. Jumala johdatti kansaansa uskollisesti. Tämä on myös esimerkkinä siitä, miten seurakunta on kutsuttu elämään ja kuinka Jumala johdattaa kansaansa tänään.
Ulos kutsutut (06:58)
Kreikankielen sana jonka me käännämme kirkoksi tai seurakunnaksi juontuu verbistä joka tarkoittaa ”ulos kutsuttu / huudettu”. Sana kuvaa hyvin seurakuntaa eli Kristuksen ruumista. Seurakunta koostuu ihmisistä jotka ovat kutsuttuja maailmasta elämään Jumalan valtakunnasta käsin.
Ykseys seurakuntaruumiissa (13:58)
Jeesus rukoilee, että hänen omansa olisivat yhtä. Miten tämä ykseys toteutuu? Ykseys toteutuu ennen kaikkea elämällä Jeesuksen yhteydessä ja syventyen Hänen tuntemisessaan. Kristillinen yhteys ei siis toteudu tekemällä kompromissia Raamatun kanssa.
Alkuseurakunta (21:00)
Tässä osuudessa tutustumme alkuseurakunnan elämään ja toimintaan. Mitkä olivat ominaispiirteitä ensimmäisessä seurakunnassa ja mitä voimme tästä meidän ajallemme.
Seurakunta ja Kristuksen ruumis tänään (28:39)
Pohdimme seurakuntaa ja kristillistä elämää erityisesti soveltaen sitä tähän aikaan. Tutustumme miten seurakunta on muotoutunut eri tilanteissa ja paikoissa eri tavalla. Mitä voimme oppia seurakunnan historiasta ja miten Jumala haluaa seurakuntaansa tänään johdattaa?
Aikaisemmat jaksot
-
135 - Kristinoppisarja: Seurakunta – Kristuksen ruumis, Tuisku Winter Sun, 13 Jul 2025
-
134 - Kristinoppisarja: Jeesus Kristus Vapahtajamme, Jarkko Haapanen Sun, 06 Jul 2025
-
133 - Kristinoppisarja: Ihminen – Jumalan kuvaksi luotu, Teijo Peltola Sun, 29 Jun 2025
-
132 - Kristinoppisarja: Raamatun Jumala - Niilo Räsänen Sun, 22 Jun 2025
-
131 - Kristinoppisarja: Pääsiäisen seuraukset - Teuvo Huhtinen Sun, 15 Jun 2025
-
130 - Raamatun äärellä – jano, rukous ja armo, Liisi Jokiranta Mon, 09 Jun 2025
-
129 - Sana turvaa matkan, Veli-Pekka Joki-Erkkilä Mon, 02 Jun 2025
-
128 - Vanhan testamentin uhrit ja evankeliumi, Markus Alajoki Mon, 26 May 2025
-
127 - Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Sakari Kalliomaa Mon, 19 May 2025
-
126 - Jeesus, Matti Korhonen Mon, 19 May 2025
-
125 - Jumalan pelastusuunnitelma, Raimo Lappi Mon, 05 May 2025
-
124 - Pellava Raamatussa, Anna Talvitie Mon, 28 Apr 2025
-
123 - Yhteistyö Raamatussa, Ulpu Lappi Mon, 21 Apr 2025
-
122 - Omasta navasta ja muusta, Seppo Palonen Mon, 14 Apr 2025
-
121 - Evankeliumin voima ja vaikutus, Mika Falk Mon, 07 Apr 2025
-
120 - Apostolien teot, Niilo Räsänen Mon, 31 Mar 2025
-
119 - Elämää isolla eellä - ero Jumalasta, Anssi Savonen Sat, 29 Mar 2025
-
118 - Joona, Jarkko Haapanen Mon, 17 Mar 2025
-
117 - Jumalan luomana Jeesuksen seurassa, Jukka Kallioinen Mon, 10 Mar 2025
-
116 - Erämaa opettaa, Juha Vihriälä Mon, 03 Mar 2025
-
115 - Uskossa kasvaminen, Mari-Anna Stålnacke Mon, 17 Feb 2025
-
114 - Raamatun naisia, Liisi Jokiranta Mon, 10 Feb 2025
-
113 - Rahasta ja omaisuudesta, Raimo Lappi Mon, 03 Feb 2025
-
112 - Elämää isolla eellä - etsikkoaikoja, Anssi Savonen Mon, 27 Jan 2025
-
111 - Jako vuohiin ja lampaisiin, Marko Virtanen Mon, 20 Jan 2025
-
110 - 1. Pietarin kirje, Veijo Mon, 13 Jan 2025
-
109 - 2. Pietarin kirje, Veijo Mon, 06 Jan 2025
-
108 - Jeesuksen nimi Raamatun valossa, Timo Rämä Sun, 29 Dec 2024
-
107 - Tuttuja jouluevankeliumista, Keijo Rainerma Mon, 23 Dec 2024
-
106 - Jaakobin kirje, Samuli Virtanen Mon, 16 Dec 2024
-
105 - Elämää isolla eellä - edelläkävijöitä, Anssi Savonen Mon, 09 Dec 2024
-
104 - Merkki Jumalalta, Arto Hukari Mon, 02 Dec 2024
-
103 - Paavali henkilönä ennen ja jälkeen kääntymisen, Juha Vihriälä Mon, 25 Nov 2024
-
102 - Jumalan rakkaus, Mari-Anna Stålnacke Mon, 18 Nov 2024
-
101 - Elämää isolla eellä - etsijät, Anssi Savonen Mon, 11 Nov 2024
-
100 - Heireillä, Raimo Lappi Mon, 04 Nov 2024
-
99 - Toivon timantit, Eija Suominen Mon, 28 Oct 2024
-
98 - 1. Johanneksen kirjeen äärellä, Tauno Pihlava Sun, 20 Oct 2024
-
97 - Elämää isolla Eella - Elia osa 2, Anssi Savonen Sat, 19 Oct 2024
-
96 - Tie Jumalan yhteyteen, Liisi Jokiranta Fri, 11 Oct 2024
-
95 - Miksi olen kristitty? Tuisku Sun, 29 Sep 2024
-
94 - Temppelin rakentaminen ja muurien kunnostaminen, Sakari Kalliomaa Sun, 22 Sep 2024
-
93 - Elämää isolla eellä - Elia osa 1, Anssi Savonen Sun, 15 Sep 2024
-
92 - Raamatun tulkinta, Daniel Nummela Mon, 09 Sep 2024
-
91 - Jumalan nimiä, Seppo Palonen Sun, 01 Sep 2024
-
90 - Laki ja evankeliumi, Niilo Räsänen Sun, 25 Aug 2024
-
89 - Jumalan juridiikkaa, Reijo Ahteela Sun, 18 Aug 2024
-
88 - Elämää isolla eellä – Efesolaiskirje, Anssi Savonen Sun, 11 Aug 2024
-
87 - Jumalan perhe, Timo Rämä Sun, 04 Aug 2024
-
86 - Jumalan valinta, Jarkko Haapanen Sun, 28 Jul 2024